sisältöön »
Valitse kielifi
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa
Avaa haku
Ilmakuva Humppilasta
 

Ajankohtaista

14.10.2020

Kunnanhallituksen päätökset 5.10.2020

KUNNAN RAKENNUSTEN KÄYTÖN SUUNNITTELU

Kunnan rakennuksista osa on tyhjillään tai vajaakäytöllä. Vajaakäytöllä ja tyhjillään olevista rakennuksista aiheutuu edelleen ylläpitokustannuksia, joten kunnan rakennuskannalle on tarkoituksenmukaista laatia rakennusten käyttöä koskeva suunnitelma tuleville vuosille. Käytön suunnittelussa tulee pyrkiä rakennusten kulujen kattamiseen.   

Kunnanhallitus päätti antaa oman lausuntonsa koskien kunnan rakennusten käyttöä koskevaa suunnitelmaa ja että käytöstä poistettu Koivukummun päiväkoti laitetaan julkiseen tarjousmyyntiin.

KATUVALAISTUKSEN RAKENTAMISEN INVESTOINTILUPA

Tekninen lautakunta on varautunut katuvalaistuksen rakentamiseen vuoden 2020 talousarviossa. Kirjaston ja Kätöntien välisen kulkuväylän valaistusta varten kirjastolle tehdään uusi ryhmäkeskus. Kulkuväylälle asennetaan seitsemän puistovalaisinta ja rannalle vievälle kulkuväylälle yksi puistovalaisin. Valaisimissa on astronominen kello, joka ohjaa valaistusta. 

Kunnanhallitus päätti myöntää katuvalaistuksen rakentamiseen investointiluvan.

VT. KUNNANJOHTAJAN HAKEMUS VUOSILOMASTA 

Vt. Kunnanjohtaja hakee vuosilomaa koulujen syysloman ajaksi 12.-18.10.2020. 

Kunnanhallitus päätti hyväksyä vt. kunnanjohtajan vuosilomahakemuksen. 

KANTA-HÄMEEN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄN MONIALAISEN YHTEISPALVELUN (MYP) JOHTORYHMÄN JÄSENEN JA VARAJÄSENEN NIMEÄMINEN

MYP on kunnan, TE-toimiston ja Kelan muodostama yhteistyöverkosto. Kohderyhmänä ovat työttömät työnhakijat, joiden työttömyys on pitkittynyt ja jotka hyötyvät monialaisesta palvelusta ja niiden yhteensovittamisesta työllistymisensä edistämiseksi.

Kunnanhallitus on aiemmin nimennyt K-H MYP johtoryhmän 2019 – 2021 jäseneksi Forssan kaupungin työllisyys- ja hyvinvointipalvelujen päällikkö Jaakko Leskisen ja varajäseneksi FSHKY:n aikuissosiaalityön palvelualueen johtaja Jaana Paasikankaan.

Hallintojohtaja kuitenkin vastaa Humppilan kunnan työllisyyspalveluiden tulosalueesta, joten hänen osallistuminen MYP-johtoryhmään on tärkeää. 

Kunnanhallitus päätti nimetä K-H MYP johtoryhmän jäseneksi hallintojohtaja Susanna Hokkasen ja varajäseneksi vastaava työpajaohjaaja Jaana Löyttymäen. 

OSTOLASKUJEN HYVÄKSYNTÄ

Kunnan organisaatiossa tapahtuneiden nimikemuutosten vuoksi ostolaskuja hyväksyvät viranhaltijat pitää päättää uudelleen. 

Kunnanhallitus päätti, että Humppilan kunnassa ostolaskuja voi hyväksyä koko kunnan osalta kunnanjohtaja. Hänen sijaisenaan hallintojohtaja voi hyväksyä kaikki laskut. Sen lisäksi hallintojohtaja, tekninen johtaja, sivistysjohtaja-rehtori ja varhaiskasvatusjohtaja voivat hyväksyä omaa vastuualuettaan koskevat laskut. Mikäli kunnanjohtaja ja hallintojohtaja ovat estyneet, koko kuntaa koskevat laskut voi hyväksyä sivistysjohtaja-rehtori ja tekninen johtaja. 

PUOLIMATKAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

Kaavoitettava alue sijaitsee valtateiden 2 ja 9 risteyksen ja Humppilan lasitehtaan välisellä alueella. 

Osayleiskaavaehdotuksen mukaisen alueen 67,86 ha maankäyttö jakautuu seuraavasti: asuinpientalojen alue AP 0,77 ha, työpaikka-alue TP 39,95 ha, suojaviheralue EV 26,10 ha sekä maa- ja metsätalousvaltainen alue M 1,04 ha. Kaavan mukaiset työpaikka-alueet ovat uusia ja sijoittuvat valtatien 2 koillispuolelle. Alueelle saa sijoittaa vähittäiskauppaa enintään 30 000 m2, ja sijoitettava toiminto ei saa aiheuttaa ympäristöä häiritsevää melua, ilman pilaantumista tai muuta haittaa.

Alueen liittymäjärjestelyjä koskien on laadittu yleissuunnitelmatasoinen aluevaraussuunnitelma, jonka yhteydessä on tarkasteltu alueen liittymäjärjestelyjä ja muita tarvittavia aluevarauksia. Aluevaraussuunnitelma käsitellään osayleiskaavoituksen yhteydessä. 

Osayleiskaavaehdotukseen liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä Humppilan kunnan kaavoituksen internet-sivulla osoitteessa https://www.humppila.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus-ja-maankaytto/ajankohtaiset-kaavat/.

Kunnanhallitus päätti hyväksyä osayleiskaavaehdotuksen asetettavaksi julkisesti nähtäville MRL 65 § ja MRA 19 § mukaisesti, pyytää osayleiskaavaehdotuksesta tarvittavat lausunnot ja että kunnan jäsenille sekä osallisille varataan tilaisuus esittää mielipiteensä asiassa. Muistutus tulee toimittaa kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä.

 

Jaa sisältö

x