sisältöön »
Valitse kielifi
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa
Avaa haku
Ilmakuva Humppilasta
 

Ateljé Heljä

Heljä Liukko-Sundström on Arabian palveluksessa uransa luonut keramiikkataitelija, professori ja kirjailija. Taiteilija on tullut tunnetuksi erityisesti uniikkitöistään sekä jänistematiikastaan. Vuonna 2023 paljastettiin Liukko-Sundströmin teokset Ukraina 2022 ja Toivo – Uusi sukupolvi 2022 sekä lampettisarjasta koostuva Enkelivartio Humppilan kirkossa. Hänen teoksiaan on ollut esillä niin Suomessa kuin ulkomaillakin, ja hänet on palkittu useista töistään. Liukko-Sundström on tehnyt työtä myös lastenkulttuurin edistämiseksi, ja hän onkin saanut Lastenkulttuurin valtionpalkinnon vuonna 1982. Pro Finlandia -palkinnon Liukko-Sundström sai vuonna 2001.

Taiteilijan eläköidyttyä vuonna 2002 työ jatkui Arabian Taideosastoyhdistys ry:ssä, jonka perustajajäseniin hän kuuluu. Samalla tuli ajankohtaiseksi perustaa oma ateljé, joka oli jo pitkään ollut sekä Liukko-Sundströmin, mutta myös hänen hyvän ystävänsä taiteilija Olli Vasan pitkäaikainen unelma. Sopiva tontti ateljeelle löytyi Turku Tampere-tien varresta Liukko-Sundströmin puolison Kaukon isän 1950-luvulla hankkimalta tontilta. Ystävä Olli Vasa piirsi lukuisia luonnoksia tulevasta ateljeesta. Molempia kuitenkin kiehtoi juuri tämä tilan tuntua ja kartanomaisuutta henkivä luonnos, joka osaltaan muistutti myös Liukko-Sundströmin lapsuudenkotia. Ateljé Heljä avautui vuonna 2005 ja palveleekin vuosittain suuria määriä vieraita sekä ryhmiä.

Ateljé Heljä, Myllynkulmantie 241, Humppila. Avoinna taiteilijan ollessa paikalla sekä ennakkoon sovitusti.
Minun Humppilani -kartta

 

Jaa sisältö

 
 
x