sisältöön »
Valitse kielifi
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa
Avaa haku
Ilmakuva Humppilasta
 

Ajankohtaista

10.06.2020

Kunnanvaltuuston päätökset 4.6.2020

KUNNAN ILMOITUSTEN JULKAISEMINEN

Kunnanhallitus päätti esitti kunnanvaltuustolle, että kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne jatkossa ensisijaisesti kunnan verkkosivuilla hallintolain uuden säännöksen mukaisesti sekä harkinnan mukaan alueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Mikäli erityislaissa on maininta julkipanomenettelystä ja viranomaisen ilmoitustaulusta, tulee julkiset kuulutukset julkaista kunnan virallisella ilmoitustaululla. Kunnan ilmoitukset voidaan julkaista myös muiden kuntien kanssa yhteisesti. Kunnanvaltuuston kokouskutsu julkaistaan jatkossa vain verkkosivuilla. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

 

KANTA-HÄMEEN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN

Kunnanhallitus esitti valtuustolle, että se hyväksyy Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen. Perussopimus tulee voimaan 1.1.2020.

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.


KIRJASTONJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN

Kunnanhallitus on 10.2.2020 kokouksen ja tämän pykälän hyväksymisen jälkeen perustanut työryhmän tekemään esityksen kirjastonjohtajan tehtäväkuvan uudistamisesta ja järjestämistavasta. Työryhmän esitys ja kunnanhallituksen päätösesitys asiasta kunnanvaltuustolle käsitellään tarkemmin 18 §:ssä. Kunnanvaltuusto merkitsi irtisanoutumisen tiedoksi ja päätti käsitellä kirjastonjohtajan viran täyttämistä 18 §:ssä.

 

AIRA SUIKIN VALTUUSTOALOITE HUMPPILAN LASTEN KOULUKULJETUSTEN LISÄÄMISEKSI 

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy sivistyslautakunnan selvityksen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

                      

VALTUUSTOALOITE KOSKIEN VALTUUSTON LUOPUMISTA KOKOUSPALKKIOISTA

Luottamushenkilöille maksettavat palkkiot perustuvat kuntalakiin (82 §). Luottamushenkilöillä on oikeus saada tehtäviensä hoitamisesta palkkiota sekä korvausta aiheutuneista kustannuksista. 

Yksittäisellä valtuutetulla on henkilökohtainen oikeus luopua palkkiostaan. Mikäli luottamushenkilö haluaa kieltäytyä palkkiosta ja korvauksista, tulee hänen toimittaa kirjallinen ilmoitus asiasta hallintojohtajalle. Kunnanhallitus päätti merkitä hallintojohtajan aloitteen johdosta antaman selvityksen tiedoksi ja esitti valtuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

 

VALTUUSTOALOITTEIDEN KÄSITTELYTILANNE

Kunnanhallitus päätti hyväksyä valtuustoaloitteiden käsittelytilannetta koskevan selvityksen ja lähetti sen valtuustolle tiedoksi. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

 

SIDONNAISUUKSIEN ILMOITTAMINEN

Tarkastuslautakunta saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

 

VUODEN 2019 TILINPÄÄTÖS 

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee tilinpäätöksen tietoonsa saaduksi ja että tilikauden 2019 tulos – 99 436,48 euroa kirjataan yli-/alijäämätilille. Lisäksi kunnanhallitus päättää allekirjoittaa vuoden 2019 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitaseen sekä hyväksyä toimintakertomuksen ja jättää tilit ja toimintakertomuksen tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

 

VUODEN 2019 HENKILÖSTÖKERTOMUS

Kunnanhallitus merkitsi vuoden 2019 henkilöstökertomuksen tietoonsa saaduksi ja päätti lähettää sen tiedoksi valtuustolle. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

                                                                  

VUODEN 2019 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

Tarkastuslautakunta merkitsi tilintarkastajan selostuksen sekä tilintarkastuskertomuksen tiedokseen sekä saattaa tilintarkastuskertomuksen kunnanvaltuustolle tiedoksi ja ehdottaa valtuustolle, että vuoden 2019 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille (tilivelvolliset) myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2019. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti

 

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2019
 
Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle arviointikertomuksen vuodelta 2019.

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

 

LAINANOTTOVALTUUDET VUODELLE 2020

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se antaa valtuudet kunnanhallitukselle enintään 

5 000 000 euron tilapäislainojen ottamiseen vuonna 2020. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

 

YHTENÄISKOULUN PERUSTAMINEN 

Kunnanhallitus esitti kunnanvaltuustolle, että Humppilan yhtenäiskoulu nimeltään Kirkonkulman koulu perustetaan 1.8.2020 alkaen. Yhtenäiskoulun oppilaiksi siirtyvät 1.8.2020 aloittavat nykyisen Kirkonkulman koulun ja Humppilan yläasteen oppilaat. Kunnanhallitus päätti käynnistää koulujen osalta yt-neuvottelut opettajien virkanimikkeiden muutoksen vuoksi. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.                

 

VALTUUSTOALOITE HUMPPILAN KUNNAN OSTOLASKUJEN AVAAMISESTA AVOIMIKSI

Kunnanhallitus päätti, että Humppilan kunnan taloushallinto valmistautuu avaamaan ostolaskut avoimiksi Handata.fi-palveluun. Merkitä hallintojohtajan tekemän selvityksen ja sen johdosta tehtävät toimenpiteet tiedoksi ja esittää valtuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

 

HUMPPILAN KUNNAN JÄTEVESITAKSAN PÄIVITTÄMINEN 

Kunnanhallitus hyväksyi päivitetyn jätevesitaksan ja esitti sen edelleen hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti

 

TYÖRYHMÄN ESITYS KIRJASTONJOHTAJAN TEHTÄVÄN HOITAMISESTA

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle sivistysjohtaja-rehtorin viran perustamista ja kelpoisuusvaatimusten määrittelemistä. Viran julistaa haettavaksi kunnanhallitus. Esittää kunnanvaltuustolle kirjastonjohtajan viran lakkauttamista ja kirjastonjohtajan vastuualueen siirtämistä sivistysjohtaja-rehtorin vastuualueeseen. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. Kunnanvaltuusto päätti määritellä sivistysjohtaja-rehtorin kelpoisuusvaatimukseksi ylemmän korkeakoulututkinnon, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuuden, riittävän työkokemuksen opettajana ja oppilaitoksen opetuskielen erinomaisen suullisen ja kirjallisen taidon.

 

KUNNANJOHTAJA JARI KESKITALON IRTISANOUTUMINEN

Kunnanhallitus päätti merkitä irtisanoutumisilmoituksen tietoonsa saaduksi ja saattoi sen edelleen tiedoksi valtuustolle. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

 

KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Kunnanhallitus päätti 

1.) esittää valtuustolle, että se täyttää kunnanjohtajan viran toistaiseksi, aloitusajan ollessa sopimuksen mukaan.

2.) esittää valtuustolle, että se määrää kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdoiksi soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon sekä kunnallishallinnon ja -talouden tuntemuksen. Hakijan tulee omata hyvät esimiestaidot ja esimieskokemusta. Lisäksi hakijan odotetaan olevan yhteistyökykyinen ja määrätietoinen, tulevaisuuteen suuntaava, aktiivinen verkostoituja sekä innovatiivinen kunnan markkinoija ja kehittäjä.

3.) virantäytössä käytettäväksi kuuden kuukauden koeajan.

4.) nimetä haastattelutyöryhmäksi kunnanhallituksen jäsenet ja valtuuston puheenjohtajiston.

5.) julistaa viran haettavaksi ajalla 9.6.2020 – 30.6.2020. 

6.) sopia, että hakuajan päättymisen jälkeen ei suostumuksia oteta vastaan.

7.) että tarvittaessa voidaan käyttää asiantuntijapalveluita rekrytointiprosessissa.

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti

 

Jaa sisältö

x