sisältöön »
Valitse kielifi
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa
Avaa haku
Ilmakuva Humppilasta
 

Ajankohtaista

13.05.2020

Kunnanhallituksen päätökset 4.5.2020

YHTENÄISKOULUN PERUSTAMINEN 

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Humppilan yhtenäiskoulu nimeltään Kirkonkulman koulu perustetaan 1.8.2020 alkaen. Yhtenäiskoulun oppilaiksi siirtyvät 1.8.2020 aloittavat nykyisen Kirkonkulman koulun ja Humppilan yläasteen oppilaat. Sekä päättää käynnistää koulujen osalta yt-neuvottelut opettajien virkanimikkeiden muutoksen vuoksi. Muutoksella ei ole vaikutusta opettajien asemaan tai palkkaukseen. Henkilöstöä tulee kuitenkin kuulla asiassa. Virkanimikkeiden muutokset aiheuttavat yt-neuvottelujen tarpeen.

 

VUODEN 2020 YHDISTYSAVUSTUKSET

Avustusanomuksia tuli 12 yhdistykseltä. Yhteensä avustuksia on haettu 9 152,00 € euroa. Tämän summan lisäksi kolme yhdistystä on anonut avustusta harkinnan mukaan eikä maininnut mitään tiettyä euromääräistä summaa.   Hakemusten pohjalta ehdotettiin jaettavaksi yhdistyksille 8950 euroa. Jäljelle jäävällä summalla kunta voi lisäksi osallistua yhdistysten järjestämien tapahtumien kustannuksiin. 

 

VALTIONAVUSTUSPÄÄTÖS

Työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt myöntää enintään 120 000 euroa käytettäväksi Humppilan kunnan yksinyrittäjien tilapäisesti heikentyneen taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi

Kunnanhallitus päätti merkitä valtionavustuspäätöksen tietoonsa saaduksi.

 

KIRJASTOPALVELUITA SEUDULLISESTI –HANKKEEN OHJAUSRYHMÄN JÄSENEN NIMEÄMINEN

Kunnanhallitus päätti nimetä Kirjastopalveluita seudullisesti -hankkeen ohjausryhmään Humppilan kunnan edustajaksi kunnanjohtajan. Ja että erikoiskirjastovirkailija Meeri Sipilä osallistuu ohjausryhmään Humppilan kunnan kirjastonjohtajan sijaisena.

 

VALTUUSTOALOITE HUMPPILAN KUNNAN OSTOLASKUJEN AVAAMISESTA AVOIMIKSI

Kunnanhallitus päättää että Humppilan kunnan taloushallinto valmistautuu avaamaan ostolaskut avoimiksi Handata.fi-palveluun ja merkitä selvityksen ja sen johdosta tehtävät toimenpiteet tiedoksi ja esittää valtuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi

 

HUMPPILAN KUNNAN JÄTEVESITAKSAN PÄIVITTÄMINEN

Kunnanhallitus hyväksyi päivitetyn jätevesitaksan ja esitti sen edelleen hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle. 

 

HUMPPILAN RIVIERAN INVESTOINTILUPA

Humppilan riviera on suunniteltu kunnostettavaksi vuoden 2020 aikana. Tavoitteena on toteuttaa ranta-alueesta nykyiset vaatimukset täyttävä, turvallinen sekä terveyttä ja liikkumista edistävä alue kaikenikäisille kuntalaisille ja muille käyttäjille sisältäen mm. laiturien ja hyppytelineiden purkamisen ja uudelleenrakentamisen sekä lentopallokenttien ja ranta-alueen perusparantamisen.

Kunnanhallitus päättää myöntää hankkeelle investointiluvan. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

 

EROPYYNTÖ VUOKRATALOYHTIÖIDEN HALLITUKSEN JÄSENYYDESTÄ

Kunnanhallitus päätti esittää vuokrataloyhtiöiden yhtiökokoukselle Teuvo Niemisen valitsemista vuokrataloyhtiöiden hallitukseen Hanne Seestien tilalle.

 

LOIMI-HÄMEEN JÄTEHUOLTO OY:N HALLITUKSEN JÄSENEN JA YHTIÖKOKOUS-EDUSTAJAN VALINTA  

 

Humppilan kunnan tulee valita jäsen (nainen) Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n hallitukseen.

Kunnanhallitus päätti valita Johanna Valtasen Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n hallitukseen ja Jari Keskitalon kunnan edustajaksi Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhtiökokoukseen

 

Jaa sisältö

x