sisältöön »
Valitse kielifi
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa
Avaa haku
Ilmakuva Humppilasta
 

Ajankohtaista

27.04.2020

Kunnanhallituksen päätökset 20.4.2020

KUNNANJOHTAJAN VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSIÄ

Kunnanhallitus päätti merkitä päätökset tietoonsa saaduiksi.

 

HALLINTOJOHTAJAN VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSIÄ

Kunnanhallitus päätti merkitä päätökset tietoonsa saaduiksi

 

JOKIOISTEN MUSEORAUTATIE OY:N HALLITUKSEN JÄSENEN VALINTA

Kunnanhallitus päätti valita kunnanjohtaja Jari Keskitalon Jokioisten Museorautatie Oy:n hallitukseen kaudelle 2020-2023.

 

LAINANOTTOVALTUUDET VUODELLE 2020

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se antaa

valtuudet kunnanhallitukselle enintään 5 000 000 euron tilapäislainojen ottamiseen vuonna 2020.

 

YKSINYRITTÄJIEN KORONA-AVUSTUS

Suomen hallitus on kehysriihessään 8.4.2020 linjannut, että yksinyrittäjien tukemiseen myönnettäväksi kuntien kautta kohdennetaan 250 milj. euroa. Yksinyrittäjän avustuksessa on kyse 2000 euron suuruisesta kertakorvauksesta. Humppilan kunnalle korona-avustuksiin myönnetty summa on 120 000 euroa. Kunnanhallitus päätti, että yksinyrittäjien korona-avustusta myönnetään siihen oikeutetuille hakujärjestyksessä. Kunnanjohtaja valtuutettiin tekemään tuen myöntämiseen liittyvät viranhaltijapäätökset. Lisäksi kunnanhallitus päätti merkitä tietoonsa saaduksi, että avustuksiin ollaan ennakkotietojen perusteella saamassa 120 000 €.

 

ESITYS VUOKRATALOYHTIÖIDEN HALLITUKSEN JÄSENEKSI

Kunnanhallitus päättää esittää vuokrataloyhtiöiden yhtiökokouksille uuden jäsenen valitsemista vuokrataloyhtiöiden hallitukseen kunnanjohtajan tilalle.

Kunnanhallitus päätti, että kunnanjohtaja Jari Keskitalo jatkaa vuokrataloyhtiöiden hallituksen jäsenenä.

 

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJAT

Humppila on nimennyt edelliseen yhtymäkokoukseen yhtymäkokousedustajiksi Reetta Koskisen, Kaija Romppaisen ja Aila Suikkasen. Yhtymäkokouksen kutsuu koolle kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja ja kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva yhtymäkokousedustaja, joka johtaa puhetta, kunnes yhtymäkokouksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu.

Kunnanhallitus päätti nimetä yhtymäkokousedustajiksi Reetta Koskisen, Kaija Romppaisen ja Aila Suikkasen.

 

LOMARAHAN MAKSAMINEN VUONNA 2020

Vuonna 2019 kunnanhallitus on päättänyt, että vuoden 2019 lomarahat maksetaan kesäkuun palkanmaksun yhteydessä. Myös vuoden 2020 osalta lomarahojen maksun on toivottu tapahtuvan kesäkuussa. 

Kunnanhallitus päätti, että lomarahat maksetaan vuonna 2020 kesäkuun palkanmaksun yhteydessä.

 

EROPYYNTÖ VUOKRATALOYHTIÖIDEN HALLITUKSEN JÄSENYYDESTÄ

Kunnanhallitus päätti esittää vuokrataloyhtiöiden yhtiökokoukselle uuden jäsenen valitsemista vuokrataloyhtiöiden hallitukseen Hanne Seestien tilalle. Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

 

LAAJOJEN VÄESTÖOIKEUKSIEN MYÖNTÄMINEN HÄIRIÖ- JA POIKKEUSTILANTEITA VARTEN

Kunnanhallitus päätti myöntää laajat väestöoikeudet Forssan kaupungin maankäyttöinsinööri Tomi Laajalehdolle häiriö- ja poikkeustilanteiden varalta määriteltyjen tehtävien hoitamiseen kunnanjohtajan tai hallintojohtajan pyynnöstä ja että tekninen johtaja saa käyttää laajoja väestöoikeuksia teknisen hallinnon virkatehtävien hoitamiseen ja muiden määriteltyjen tehtävien hoitamiseen kunnanjohtajan tai hallintojohtajan pyynnöstä.

 

VUOKRAN MÄÄRITTÄMINEN

Kotihoito tarvitsee lisää tilaa koronavirukseen liittyvien tehtävämuutoksien vuoksi. Kotihoidolle järjestyy soveltuvaa tilaa kunnalle Mäntyrinteen kaupassa jääneestä kerrostalosta. Rakennuksessa on tehty talven aikana pintojen kunnostusta. Kotohoidon tarvitsemien tilojen pinta-ala on noin 91 m2.

Tekninen toimi on esittänyt kunnanhallitukselle, että tiloista perittävä vuokra olisi 11 €/m2. Vuokra sisältää lämmityksen, sähkön, veden ja jätehuollon.

Kunnanhallitus päätti vahvistaa vuokrattavien tilojen neliövuokraksi 11 €/m2.

 

TYÖRYHMÄN PERUSTAMINEN

Kirjastonjohtaja on irtisanoutunut ja virka on täyttämättä. Ennen kuin kirjastonjohtajan virkaan haetaan sopivaa henkilöä, tulee tehtävänkuvaa ja sen järjestämistapaa miettiä tarkemmin. Tätä varten olisi hyvä perustaa työryhmä, joka tekee kunnanhallitukselle esityksen tehtävänkuvan uudistamisesta ja järjestämistavasta. 

Kunnanhallitus päätti perustaa työryhmän ja nimetä työryhmän jäseniksi Vesa-Pekka Hirviojan, Marita Ketolan, Meeri Sipilän ja Susanna Hokkasen ja että työryhmä tekee kunnanhallitukselle esityksen tehtäväkuvan uudistamisesta ja järjestämistavasta. 

 

 

Jaa sisältö

x