sisältöön »
Valitse kielifi
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa
Avaa haku
Ilmakuva Humppilasta
 

Ajankohtaista

06.02.2020

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös

Pekka Niinikoski on valittanut kunnanvaltuuston 17.4.2018 tekemästä päätöksestä 10 § Kunnanjohtajan johtajasopimus, jossa kunnanhallitus on esittänyt kunnanvaltuustolle, että kunnanjohtajan johtajasopimusta muutetaan siten, että siihen lisätään maininta kunnanjohtajan oikeudesta 12 kuukauden palkkaa vastaavaan erokorvaukseen hänen irtisanoutuessaan luottamuspulan takia. Kunnanhallitus on samalla esittänyt, että kunnanjohtajalle myönnetään ero Humppilan kunnan sivistystoimen tehtävistä. Kunnanvaltuusto on valituksenalaisella päätöksellään hyväksynyt kunnanhallituksen ehdotuksen.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on antanut 4.2.2020 päätöksen asiasta, jossa se kumoaa Humppilan kunnanvaltuuston tekemän päätöksen asiasta.

Valitus on hyväksytty ja kunnan viranomaisen päätös on kumottu, valitusoikeus on asianosaisella ja kunnan jäsenellä. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Valitusaika luetaan siitä, kun ilmoitus päätöksestä on julkaistu kunnan tai kuntayhtymän yleisessä tietoverkossa.

Hallinto-oikeuden päätös

 

Jaa sisältö

x