sisältöön »
Valitse kielifi
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa
Avaa haku
Ilmakuva Humppilasta
 

Ajankohtaista

05.02.2020

Kunnanhallituksen päätökset 27.1.2020

SOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ KESÄYLIOPISTOTOIMINTOJEN JÄRJESTÄMISEKSI JA

EDUSTAJAN NIMEÄMINEN

Hämeen ammattikorkeakoulu on pyytänyt kuntaa hyväksymään kesäyliopistotoimintaa koskevan sopimuksen ja nimeämään kunnan edustajan Hämeen kesäyliopiston neuvottelukuntaan.

Kunnanhallitus päätti hyväksyä kesäyliopistotoiminnan järjestämistä koskevan sopimuksen ja nimesi kunnan edustajaksi Katja Ojalan Hämeen kesäyliopiston neuvottelukuntaan.

 

OSALLISTUMINEN ”TULEVAISUUDEN SOTE-KESKUS” –HANKKEESEEN

Sosiaali-ja terveysministeriö myöntää vuosina 2020-2023 valtionavustuksia sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämis- ja kokeiluhankkeille sekä toiminnan käynnistämishankkeille. Ensimmäisenä hankkeena on käynnistymässä Tulevaisuuden sote-keskus -hanke, jonka tarkoituksena on kehittää laaja-alainen sosiaali-  ja terveyskeskus, josta ihminen saa palvelunsa sujuvasti ja avun yksilöllisiin tarpeisiin.

Alustavan hankesuunnitelman mukaan hankkeen hallinnoijana toimisi Hämeen liitto.

 

Kunnanhallitus päätti, että Humppilan kunta osallistuu ”Tulevaisuuden sote-keskus” 

-hankkeeseen. Prosessin tulee edetä niin, että ensin sovitaan terveydenhuollon järjestämissuunnitelmassa erikoissairaanhoidon työnjaosta ja palveluverkosta sairaanhoitopiirin alueella omistajakuntien ja sairaanhoitopiirin kesken ja tämän jälkeen hyödynnetään em. järjestämissuunnitelmassa sovittuja asioita sote-keskus –hankkeessa.

Kunnanhallitus päätti myös hyväksyä Hämeen liiton saatekirjeessä esitetyn alustavan hallintomallin.

 

VALTIONOSUUSPÄÄTÖKSET VUODELLE 2020

Valtiovarainministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat toimittaneet kuntaan päätökset kunnalle vuonna 2020 maksettavista valtionosuuksista. Valtionosuus on 75 763 euroa pienempi, kuin vuoden 2020 talousarviossa.

Kunnanhallitus päätti merkitä valtionosuuspäätökset tietoonsa saaduiksi.

 

VUODEN 2019 TILINPÄÄTÖKSEN KÄSITTELY

Vuoden 2019 tilinpäätöksen valmistelu on edennyt normaalin aikataulun mukaisesti. Kunnanhallituksen on kuitenkin syytä asettaa määräajat tilinpäätöksen valmistelulle, että tilinpäätös on hallituksen käsiteltävänä huhtikuun ensimmäisessä kokouksessa.

Kunnanhallitus päätti, että toimialojen osuus tilinpäätöksestä tulee olla valmiina 11.3.2020 mennessä ja tilinpäätös kokonaisuudessaan valmiina lähetettäväksi hallitukselle 31.3.2020.

 

 

HUMPPILAN KUNNAN JÄTEVESITAKSAN PÄIVITTÄMINEN

Tekninen lautakunta päätti muiden asioiden yhteydessä kokouksessaan 18.9.2019, että tekninen lautakunta aloittaa viemärilaitoksen liittymätaksan valmistelun.

Viemärilaitoksen taksa on päivitetty teknisen lautakunnan aloitteesta keväällä 2019. Liittymistaksa on tullut voimaan 1.3.2019 ja päivitetty käyttömaksu 1.5.2019 alkaen.

Suunnitelmaan kunnan talouden tasapainottamiseksi on otettu yhtenä talouden tasapainottamistoimenpiteenä viemäriverkon runkoverkon laajentaminen koko toiminta-alueelle seuraavan viiden vuoden aikana. Talousarviossa 2020 esitetään viemärilaitoksen liittymismaksua tuloutettavaksi 30 000 e, mikä tarkoittaa nykyisellä taksalla n. 15 uutta liittymää. Suuri osa kiinteistöistä vaatii viemäriverkostoon liittyäkseen kiinteistöpumppaamon, jolloin liittymismaksua alennetaan 25 % taksan mukaisesta hinnoitteluista.

Vesihuoltolain 10 § mukaisesti ’Vesihuollon ja huleveden viemäröinnin maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit ja kustannukset. Maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle.’

Perusmaksuilla katetaan mm. verkostojen ylläpito- ja hallinnointikustannukset ja kulutetusta vesimäärästä riippumattomat käyttömenot.

Käyttömaksuilla katetaan jätevedenpuhdistuksen ja jäteveden siirtämisen kustannukset, kulutetusta vesimäärästä riippuvat kustannukset sekä osa ylläpito- ja saneerauskustannuksista.

Liittymismaksuilla katetaan jätevesiverkostojen rakentamisen ja laajentamisen kustannukset.

Tekninen lautakunta esitti kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus hyväksyy päivitetyn jätevesitaksan ja viemärilaitoksen yleiset sopimusehdot.

Kunnanhallitus päätti palauttaa asian teknisen lautakunnan käsiteltäväksi.

 

KUNNAN TOIMINTOJEN KRIITTINEN TARKASTELU VUODEN 2019 AIKANA

Humppilan kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 25.9.2019 talouden tasapainottamisohjelman, johon on kirjattu kunnan toimintojen kriittinen tarkastelu vuoden 2019 aikana. 

Kunnan toimintojen kriittinen tarkastelu pitää sisällään selvityksen toiminnan laadusta, laajuudesta ja järjestämistavoista sekä päätökset siitä, mitä teemme itse, mitä yhdessä muiden kuntien kanssa ja mitkä palvelut on syytä hankkia muualta.

Hallintojohtaja on tehnyt selvityksen, jossa on nostettu esiin organisaatioon, tehtävänkuviin ja työnjakoon liittyviä ongelmakohtia ja kehittämisehdotuksia. Nämä tulee tulevaisuudessa huomioida tehtävänkuvia ja työnjakoa suunniteltaessa sekä tehtäviä täytettäessä.

Selvityksellä pyritään siihen, että ennakoimalla organisaatio pystyy vastaamaan paremmin muuttuvan toimintaympäristön tuomiin haasteisiin ja tukemaan henkilöstön jaksamista tehtävissä.

Kunnanhallitus merkitsi selvityksen tiedoksi saaduksi.

 

Jaa sisältö

x