sisältöön »
Valitse kielifi
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa
Avaa haku
Ilmakuva Humppilasta
 

Ajankohtaista

03.04.2020

Tiedote Humppilan kunnan perusopetuksen kouluruokajakelusta etäopiskelijoille

Humppilan kunnassa aloitetaan takeaway-kouluruokajakelu kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja torstaisin etäopiskelijoille. Ensimmäinen jakelupäivä on tiistaina 14.4.2020.

Oppilaat tai/ja heidän huoltajansa hakevat ruuan Kirkonkulman koululta. Ensimmäisellä kerralla hakijoita ollaan opastamassa koulun pääovella.  

Tiistaisin jaetaan annospakattu lämmitettävä lounasruoka tiistaille ja keskiviikolle pakattuna muovipussiin. Torstaisin jaetaan annospakattu lämmitettävä lounasruoka torstaille, perjantaille ja maanantaille pakattuna muovipussiin.

Huomatkaa, että mikäli jakelupäiviin tulee muutoksia, löytyy seuraava jakelupäivä kassin sisällä olevasta tiedotteesta.

Kassissa on mukana ohje ruuan kylmäsäilytyksestä. Maanantain ruoka-annoksen säilyvyys on varmistettu ruoan toimittajalta. Ruoka on laktoositonta. Ruoka-annoksia saa myös erityisruokavalioihin oikeutetut.  

Noutoruoka haetaan Kirkonkulman koululta seuraavan aikataulun mukaan:

Esikoulun oppilaat ja/tai huoltajat klo 10.45 – 11.00

Kirkonkulman koulun oppilaat ja/tai huoltajat klo 11.00 - 11.30

Yläasteen oppilaat ja/tai huoltajat klo 11.30 -12.00

Mikäli huoltajat haluavat niin ruoka-annokset jaetaan koulukyydityksen piirissä oleville oppilaille reitin mukaisille nouto-/jättöpisteille. Ilmoita tästä ruokatilauksen yhteydessä. Kuljetus lähtee liikkeelle Kirkonkulman koululta ti ja to n. klo 10.30 ja ruoat jaetaan koulukyytireitin ja tarkemmin huoltajien kanssa sovittavan aikataulun mukaisesti oppilaille.

Huoltajat ilmoittavat Jaana Löyttymäelle maanantaihin 6.4. klo 12 mennessä sähköpostilla jaana.loyttymaki@humppila.fi tai tekstiviestillä p. 050 433 5900, haluaako oppilas takeaway-kouluruuan. Ilmoituksessa mainitaan oppilaan nimi, koulu, erityisruokavalio ja mahdollinen kuljetustarve (koulukyyditykseen oikeutetut). Ilmoitukset ovat sitovia ja ne tehdään 13.5.2020 asti. Ilmoitusta ei tarvitse tehdä, jos oppilas ei halua osallistua takeaway -kouluruokailuun. 

Tämä tiedote on lähetetty oppilaiden huoltajille Wilman kautta. Myös esikoululaisten huoltajia on tiedotettu asiasta.

Lisätietoja:

Susanna Hokkanen  

hallintojohtaja

p. 044 729 4881  

etunimi.sukunimi@humppila.fi

 

Jaa sisältö

x