sisältöön »
Valitse kielifi
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa
Avaa haku
Ilmakuva Humppilasta
 

Ajankohtaista

14.10.2019

Kunnanhallituksen päätökset 7.10.2019

KUNNANVALTUUSTON KOKOUKSEN 25.9.2019 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO
Kunnanhallitus päätti panna täytäntöön 25.9.2019 pidetyn kunnanvaltuuston kokouksen päätökset, koska päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene kunnanvaltuuston päätösvallan ulkopuolelle eivätkä muutoinkaan ole lainvastaisia

MAAKUNNALLISEN YHTEYSHENKILÖN NIMEÄMINEN SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄN UUDISTUSTA VARTEN
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen mukaan, että Kanta-Hämeen maakunnalliseksi yhteyshenkilöksi nimetään Niina Haake ja varahenkilöksi Jukka Lindberg.

KUNNAN TOIMINTOJEN KRIITTINEN TARKASTELU VUODEN 2019 AIKANA
Kunnanhallitus päätti, että kunnan toimintojen kriittinen tarkastelu aloitetaan tekemällä selvitys henkilöstön nykyisistä tehtävistä ja työnjaosta sekä eri tehtävien järjestämistavoista ja näiden pohjalta tehdään ehdotus tehtävien uudistamisesta ja järjestämistavoista, jotta ne parhaiten ja kustannustehokkaasti tukevat kunnan strategian ja tavoitteiden toteutumista. Selvityksen tulee olla valmiina vuoden 2019 loppuun mennessä.

YRITYSNEUVONTAPALVELUJEN HANKINTA
Humppilan kunta on ostanut vuosina 2018-19 yritysneuvontapalvelut Jokioisten kunnalta. Jokioisten kunta ei enää vuonna 2020 tuota yritysasiamiehen palveluja, vaan on siirtymässä Forssan Yrityskeskus Oy:n asiakkaaksi.  Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle.

LOUNAPLUSSA RY:N ESITYS LISÄKUNTARAHASITOUMUKSESTA VUODELLE 2020 Kunnanhallitus päätti varata vuoden 2020 talousarvioon 3.440,00 euron määrärahan LounaPlussa ry:n ”Luonnollisesti Lounais-Hämeessä 2013–2020”-hankkeen lisäkuntarahoitusosuutena.

UUDENMAAN ELY:N VUOSITTAINEN TIENPIDON SUUNNITELMA VUOSILLE 2020-2023
Kunnanhallitus päätti lähettää lausunnon Hämeen liitolle. Lausunto on luettavissa tästä

LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA
Kunnanhallitus päätti lähettää ELY-keskukselle teknisen lautakunnan esittämän lausunnon.

RAKENTAMISPALVELUIDEN KÄÄNNETYN ARVONLISÄVEROVELVOLLISUUDEN POISTAMINEN KÄYTÖSTÄ
Kunnanhallitus päätti, että kunta siirtyy soveltamaan normaalia arvonlisäveromenettelyä. Koska kunta ei muutoin kuin satunnaisesti myy rakentamispalvelua tai vuokraa työvoimaa rakentamispalvelua varten, molemmat käännetyn arvonlisävelvollisuuden edellytykset eivät enää täyty.

VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 2020
Kunnanhallitus päättää merkitä vanhusneuvoston toimintasuunnitelman vuodelle 2020 hyväksyen tietoonsa saaduksi.Toimintasuunnitelma on luettavissa tästä. 

KERTTU JOKISEN RAHASTO
Kunnanhallitus päätti myöntää avustukset ehdotuksen mukaisesti.

 

Jaa sisältö

x